Kohtalo peilin sirpaloituneen

Skitsofrenia

Pirstaleoksennuksen pyörteessä

Ääripäät sokeutuvat

heijastumat laulavat

uivat mielettömyydessä

Ja jos kaikki on harhaa

mieleni itkee

enkä hajanaisena rättinä

osaa itseäni pyyhkiä

Likainen salaisuus

rihmaston haara

Sitäkö olen?

Suljen korvani

Todellisuuskuvat

Toivotko sen nyljettynä

alitajuntasi haaran

hukkaan heitetyn

ajatuksen kaavan

Juotko sen hymyillen

kitkerän nesteen

selkääni pitkin

valuvan kasteen

Janoisia noitia

ne asuvat minuudessa

ja itkevät pienuuttaan

sahalaitojen reunoissa

Älä älä älä älä

Älä mene syvemmälle

älä vajoa umpikujaan

älä vain ettet myöntämään joutuisi

ettei sitä ole olemassakaan

Jos haavasi tahdot nuolla ja niellä

älä siteellä niitä peitä

Äläkä lentämistä niin paljon pelkää

että parvekkeelta hyppäät

Nyt

Jos haluan sinuun juurtua

uskallanko sen sanoa?

Kehtaanko raottaa verhoa

todellisuuskuvien takana?

Askeleen päässä ilmalennosta

me olemme rajapinnalla

Tuntematon ja kaunis

sinä olet suuri

kuin puuni kultainen ulkona

satuolentojen maassa

Spektri

Nämä kivut haluan kokea

minuuteni perukoilla tuntea

uittaa peilipinnassa

ja sen illuusion rikkoa

Sävyt tunnevärikartan

intensiivisyyttä hohkaavan

kirkkaina haukkovat henkeään

kohti ideaa vievät itseään

Läpi tämän onnenpyörän

tahdon todella pyöriä

ympyrän täydellisyydessä

kehäksi eheytyä.